Kaanaan kyläyhdistyksen toimintakertomus v. 2008

Vuosi 2008 on ollut Kyläyhdistyksen historiassa erittäin merkittävä. Jo toisen kerran olemme saaneet olla Tampere Jukolan päänäyttämönä. Kaanaan kylältä ja kisamaastosta välittyi kuvaa ja reportaasia kisaviikonloppuna ympäri maailman. Reilun kuukauden ajan osallistuimme tiiviisti kisakylän valmistelutehtäviin. Kulunvalvonta järjestettiin Kyläyhdistyksen toimesta. Kaanaan koululla ja kylällä yksityismajoituksissa oli yhteensä reilut 250 kilpailijaa. Kisaviikonloppuna Kaanaassa vieraili reilut 30.000 ihmistä.

Uusi kioski-vaunu sai tulikasteensa – kisaviikonloppuna myimme vaunusta kahvia, kotileivonnaisia ja pieniä matkamuistoja. Kaanaan oma postikortti ja – merkki sekä Kaanaa t- paita teetätettiin juuri tätä tapahtumaa varten. Saimme kiitosta Jukola toimikunnalta – heidän mielestään kisat sujuivat erittäin hyvin. Mainittakoon vielä, että Tampereen Jukola 2008 valittiin vuoden urheilutapahtumaksi!

Suuresta Jukola- ponnistuksestamme huolimatta pystyimme ylläpitämään myös muut ns. normaalit toiminnot. Esim. Kaanaan ilmailu-ja moottoriurheilukeskuksessa järjestetyistä tapahtumista ainoastaan Mansen Muhkurat jäivät meiltä ensimmäistä kertaa koko yhdistyshistorian aikana tänä vuonna Seinäjoen teatterimatka vuoksi väliin.

Saimme myös uutta kulturellia virikettä. Syksyllä Suomen Kulttuurivartti oy järjesti kokeiluluontoisesti Kaanaan koululla tunnin mittaisia kulttuurituokioita kaksi kertaa kuussa. Tuokioissa oli mm. musiikki, teatteri- ja laulu teemoja. Tuokiot onnistuivat siinä määrin, että niitä päätettiin jatkaa myös kevätkaudella. Tuokiot ovat osallistujille ilmaisia ja niihin voi osallistua kuka tahansa.

Kaanaan koulu on toiminut yhdistyksen tiloina jo 80-luvulta saakka. Yhdistyksen toimintaa ja varsinkin sen kehittämistä on haitannut jatkuva epävarmuus ja huoli koulun säilymisestä harrastus-ja virkistyskäytössä Olemme edelleen tilanteessa, jossa koulukiinteistö vaatisi perusteellista korjausta ja ennen kaikkea kunnan päätöstä jatkotoimenpiteistä. Katse Kaanaaseen hankkeen aikana tehdystä kuntoarviosta ja pitkän tähtäimen suunnitelmasta ilmenee, että koulun remontti ei ole mahdotonta – tahtotila päättäjiltä puuttuu.

Saimme viime vuonna Tampereen kaupungin tilakeskukselta luvan vuokrata koulua satunnaiseen majoituskäyttöön. Tämä päätös oli meille iso ja taloudellisestikin merkittävä.


  1. Katse Kaanaaseen hanke

    Hanke päättyi 31.12.2007 - kuntoarvion tulokset ja Kaanaan kyläkirja julkaistiin 16.12.2007. Hankerahoituksen loppuosa siirtyi vuodelle 2008.
    Olemme pitkin vuotta käytännön toimissa pyrkineet toteuttamaan hankeen esille nostamia arvoja ja lyhyentähtäimen tavoitteita.



  2. Järjestyksenvalvonta, lipunmyynti ja liikenteenohjaustehtävät

    Järjestyksenvalvojia on yhdistyksen listalla 28 henkilöä. Aktiivisesti toiminnassa mukana olleita on noin 10-15. Järjestyksenvalvonnan lisäksi olemme osallistuneet liikenteenohjaus- ja lipunmyyntitehtäviin Kaanaan ilmailu-ja moottoriurheilukeskuksessa järjestetyissä kilpailuissa.

    Koulutukset: Maaliskuussa 5 henkilöä osallistui 8 h jatkokoulutuksen Virroilla.

    Kaanaan kyläyhdistyksen järjestyksenvalvojat olivat työtehtävissä seuraavissa tapahtumissa:

    • Rallisprint
    • Kardaanikunkku (2-päiväiset kisat)
    • Motocross kisat (2-päiväiset kisat)

    Muulla tapahtunut jv-toiminta: Kyläyhdistys teki päätöksen, että jv-kortin omaavat voivat osallistua lähipaikkakuntien kisoihin omien henkilökohtaisten intressien ja mahdollisuuksiensa mukaan. Palkkion näistä töistä he saavat täysin itselleen. Lähipaikkakuntien kisoihin on osallistuttu lähinnä ja omien henkilökohtaisten intressien ja mahdollisuuksien mukaan.



  3. Kioskivaunu ja kioskitoiminta

    Kioskivaunu saatiin täysin lunastettua Jukolan myyntituloilla. Kioskivaunun toimivuus on nyt tullut testattua ja samalla puutteet myös huomattua. Kyläyhdistys hankki vaunuun mikron, kahvin- ja vedenkeittimen, termareita, sekä kassalippaan. Kioskivaunu oli vuoden aikana Jukolan lisäksi käytössä Kardaanikunkussa ja Velaatta beach-volley turneessa. Vaunua ei ole vuokrattu vuoden aikana.



  4. Talkoot

    • Jukola talkoot
    • Kaanaan koulun siivous-ja talkkarointityöt
    • Tienvarsisiivoustalkoot toukokuussa
    • Moottoriurheilukeskus; rata-alueiden siivoustalkoot kisojen jälkeen
    • Leivonnaiset ja tarjoilut tapahtumiin
    • Puutalkoita liiterillä ja risusavottaa koulun lähiympäristössä
    • Luuta- ja vihdantekotalkoot + niiden aineiden hankinta
    • Ladun kunnossapito moottorikelkalla / Juhani Tasanen
    • Luistinradan auraus / Kari Keskinen
    • Leikekirjan teko / Leo Carlsson


  5. Liikunta

    Kyläyhdistys pitää tärkeänä kyläläisten aktivoimista liikuntaan. Pyrimme löytämään myös uusia lajeja ja ylläpitämään tavallista arkiliikuntaa.

    • 60 + ryhmän jumppa yhteistyössä Muroleen -Teiskon eläkeläisten kanssa. Ohjaajana Marja Vänninmaja.
    • Nappulakisat 9.3.2008
    • Velaatta beach-volley turnee 2.8.2008. Osallistujat:8 mies-ja 6 naisjoukkuetta. Vastuuhenkilö: Kari Keskinen
    • Kylien väliset tossupallokisat maaliskuussa. Palkintona mestaruus.
    • Satumaista liikuntaa; ohjaajana Satu Seitavaara-Keskinen. Uutena kokeiluna oli keppijumppa Velaatta- järvellä. Koulun pihasaunaa on lämmitetty 2 kertaa liikuntaretkien yhteydessä.


  6. Kulttuuria, juhlia ja palkitsemisia

    Vapaaehtoisten toimijoiden palkitseminen on äärimmäisen tärkeää – kiitoksia ei koskaan jaeta liikaa. Yhdistyksessä on vuosittain eri tavoin palkittu aktiivisesti mukana olleita. Lisäksi yhdistys on resurssiensa mukaan pyrkinyt tarjoamaan erilaisia kulttuurielämyksiä koko jäsenistölleen.

    • Äitienpäiväjuhla pidettiin Jukola harjoitusleirin vuoksi poikkeuksellisesti Karting Kafessa
    • Tienvarsisiivouksen talkoosauna Niemi-Kapeen tilalla
    • Teatterimatka Seinäjoelle 13.9.2008 (Titanic)
    • Tarjanne risteily 8.8.2008
    • Kaanaa päivä 27.9.2008 Sumopaini ja frispie – lasten palkitseminen tölkkien keruusta
    • Kulttuurivartti tuokiot syksyllä 2008
    • Isänpäivät Velaatan pirtillä; esiintyjänä Mikko Alatalo
    • Lyhtykävely laavulle 21.12.2008
    • Joulujuhla ja myyjäiset yhdessä Kaanaan seurakuntapiirin kanssa 18.12.2008

    Muut tapahtumat: 1. Kaanaa-päivä
    Kyläyhdistys järjesti yhdessä Kaanaan ilmailu- ja moottoriurheilukeskuksessa toimivien yhdistysten ja yritysten kanssa 1. Kaanaan yhteistoimintapäivän.
    Paikalla oli myös Tampereen laskuvarjo-ja lennokkikerhon jäseniä kertomassa harrastuksestaan. Saimme nähdä myös neljä hienoa näytöshyppyä ja yleisöllä oli mahdollisuus lentää pienkoneella.
    Erityisesti kiitollisena mainittakoon, että Kyläyhdistys tekee ympäri vuoden tiivistä ja monimuotoista yhteistyötä Karting Kafe/ Leena ja Matti Vehmaan kanssa.



  7. Koulun tilan vuokraaminen

    Kysyntää Kaanaan koulun majoitustiloista Jukolan lisäksi oli vuoden aikana runsaasti. Koululla järjestettiin myös yksityisiä syntymäpäiväjuhlia. Koulu on vakiintunut harjoituspaikaksi Iloisesti Ikääntyvien kuorolle ja Hanuri-Ukoille.
    Majoitus:

    • Rajamäen Rykmentti
    • Hyvinkään Rasti
    • Kankaanpään suunnistajat
    • Rasti Lukko
    • Jurvan Suunto
    • Teiskon koirahoitola
    • Lentävänniemen Samoajat
    • Kardaanikunkku
    • Raimo Arvola: Ulkovarasto


  8. Johtokunta

    Johtokunta: Sirkka Finnilä, Satu Seitavaara-Keskinen, Hanna Mäenpää, Hely Koivunen, Titta Mattila (pj. ) Esko Kujanpää (kunnia puheenjohtaja), Erkki Partanen, Leo Karlsson (siht.) , Pertti Kujanpää, Kari Keskinen ja Juhani Tasanen (varapj.)
    Johtokunta kokoontui yhteensä 11 kertaa + vuosikokous, pöytäkirjan kohtia yhteensä 117 §
    Rahastonhoitajana toimi Leena Vehmaa.



  9. Tiedotustoiminta

    Katse Kaanaaseen hankeen kautta uudistuneet kotisivut (www.kaanaa.fi) paransivat huomattavasti julkisuuskuvaamme. Sivujen toteutuksesta ja päivityksestä vastasivat opiskelija Mikko Siippanen yhdessä Titta Mattilan kanssa. Yhdistys pitää tärkeänä jatkossakin sivujen ylläpidon. Haasteena kuitenkin on löytää riittävästi aikaa ja resursseja sivujen ylläpitämiseen

    Yhdistys tiedotti säännöllisesti Teisko-Aitolahti- lehden muistilistalla, sekä muutamalla maksullisella ilmoituksella. Jäsenkirjeitä ei lähetetty.



  10. Talous

    Yhdistys ei ole perinyt jäsenmaksua.
    Yhdistys on saanut tuloja Jukolasta, Tampereen kaupungilta, jv-, lipunmyynti ja kioskitoiminnasta, koulutilojen ja saunan vuokraamisesta, tievarsisiivouksesta ja myyjäisistä. Lisäksi valtuusto päätti myöntää 5000 eur tuen Kaanaan koulun säilyttämiseen harrastus-ja virkistyskäytössä. Tästä tuesta tilakeskuksen toimesta käytettiin 4.500 euroa Kaanaan koulun kiinteiden kulujen kattamiseen ja 500 euroa ohjattiin kyläyhdistyksen kautta harrastus -ja virkistystoimintaan.
    Yhdistyksen tilinpäätös vahvistetaan 22.3.2008 klo 13.00 pidettävässä vuosikokouksessa.



  11. Muistamiset:

    Satu Seitavaara-Keskinen (50v)
    Hely Koivunen (50v)
    Raimo Aho (50v)
    Sirkka ja Jorma Salmesvuori (70v ja 75 v)
    Tero Järvenpää; menestyminen olympialaisissa



Takaisin ylös